Aurinkosähköjärjestelmän suunnittelu onnistuu myös etänä!

Otamme SuomiSolarilla huomioon Suomessa vallitsevan erityistilanteen COVID-19 viruksen aiheuttamana. Seuraamme ja noudatamme THL:n, työterveyslaitoksen ja WHO:n ohjeita ja Suomen hallituksen suosituksia koronavirus- eli COVID-19 -tartuntatautiepidemiasta.

Voit jättää linkin kautta kartoituspyynnön niin vahvistamme mahdollisen tapaamisen puhelimitse tai sähköpostilla. Voitte laittaa ennen tapaamista kuvia kohteesta esim. katosta eri suunnista, niin voimme arvioida suunnat, korkeuden ja kaltevuuden. Voimme käydä myös puhelimessa/etänä läpi tarpeita ja toiveita sekä keskustella juuri sinulle sopivan aurinkosähköjärjestelmän oikeasta mitoituksesta suhteessa olemassaolevaan budjettiin.


Aurinko nousee idästä - SuomiSolar Oy toimii pääosin Itä-Suomessa


AURINKOVOIMALAN SUUNNITTELEMINEN PIENTALOON - ESIMERKKI

Jos kuvitellaan, että 12-paneelin järjestelmällä, joka lienee Suomen yleisin voimalakoko, tuotetaan vuodessa 2850 kWh, jakautuu tuotanto 10 kuukauden ajalle (helmikuusta marraskuuhun) siten, että kesäkuukausina aurinkopaneeleiden tuotanto vastaa esimerkin mukaisen sähkölämmitteisen omakotitalon sähkön kulutusta. Talvikuukausina sähkö ostetaan valtakunnan verkosta kuten tähänkin asti.

Mikäli koko tuotanto pystytään käyttämään itse, se tarkoittaa vuodessa noin 400 euron säästöä ja sähkölasku pienenee 19%. Kahdentoista aurinkopaneelin järjestelmä maksaa noin 7000 euroa, josta jää kotitalousvähennyksen jälkeen hieman alle 6000 euroa maksettavaa.

Näillä luvuilla saadaan tulokseksi, että investoimalla 12-paneelin aurinkosähköjärjestelmään, saadaan sijoitukselle 6,8% tuotto.

Järjestelmä on kooltaan pieni ja hankintahinta on maltillinen, mutta tuotto on siitä huolimatta järkevä. Voidaan sanoa, että kyseessä on hyvin mitoitettu järjestelmä!

(teksti: Ville Tiainen - Suomen Aurinkotekniikka Oy)

SuomiSolar aurinkovoimalan etuja:

- Aurinkoenergia on kotimaista energiaa - Ehtymätön ja ekologinen
​​​​​- Vähentää hiilidioksidipäästöjä - Ei sähkön siirtomaksuja
​​​​​​​- Ei sähkön tehomaksuja - Ei sähköveroa
- Ei sähkön kulutusmaksuja - Hiilivapaata lähienergiaa
- Vähentää ostosähkön määrää - Suojaa sähkön hinnan nousuilta
- Kiinteistön jälleenmyyntiarvo nousee heti - Nopeuttaa kiinteistön myyntiaikaa
​​​​​​​- Sijoitetun pääoman tuotto 5-10% - Huoltovapaa ja helposti ennustettava tuotanto